Kuvassa protestoijat pitävät käsissään banderollia, jossa lukee teksti We Fight for Those We Lost and Love. Kanadan terveysministeri pitää kuvassa puhetta.

Blogi: Mitä Lost boys-dokumentista käyty keskustelu kertoi huumausainepolitiikan muutoksesta?

Huumeidenkäyttäjistä kertovasta Lost Boys-dokumentista keskusteltiin Ylen Docventures-ohjelmassa tämän vuoden helmikuussa. Huumeet ovat olleet pitkään yhteiskuntien hyvä vihollinen, mutta merkkejä inhimillisemmästä huumausainepolitiikasta on viime vuosina tullut ympäri maailmaa.

Yle näytti Docventures-elokuvasarjassaan huumeidenkäyttäjiä kuvaavan Lost Boys-dokumentin helmikuussa. Elokuvan jälkeen käyty keskustelu näytti, että huumeisiin liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa on nykyään mukana myös empatian tunteita. Tätä voi pitää merkittävänä muutoksena, joka näkyy myös kansainvälisessä huumausainepolitiikassa.

Suomen mielenterveysseura MIELI ry määrittelee koululaisille suunnatussa opetusmateriaalissaan empaattisuuden kyvyksi eläytyä toisen ihmisen ajatusmaailmaan ja tunteisiin. Tämä ei ole ollut tyypillinen tapa suhtautua huumeongelmista kärsiviin ihmisiin, joita vieroksutaan yhteiskunnassamme edelleen voimakkaasti.

Huumeet ovat olleet itse asiassa pitkään yhteiskunnan ”hyvä vihollinen”. Käsiteparin toivat politiikkaan tutkijat Nils Christie ja Kettil Bruun, jotka pohtivat vuonna 1986 ilmestyneessä teoksessaan Hyvä vihollinen. Huumausainepolitiikka Pohjolassa” päihde- ja yhteiskuntapolitiikan tuolloisia ristiriitaisuuksia.

Miksi esimerkiksi tehdään jatkuvasti helpommaksi saada alkoholia, jonka haittavaikutukset yhteiskunnissa ovat monta kertaa suuremmat kuin huumeiden? Tai, miksi emme käy aggressiivista sotaa työttömyyttä vastaan ja estä näin nuoria joutumasta vaikeaan tilanteeseen?

Christien ja Bruunin mukaan ristiriidan mahdollisti huumeidenkäytön marginaalinen yhteiskunnallinen asema, joka teki siitä sopivan vihollisen.

Huumeita vastaan käyty sota ei häiritse heidän mukaansa ensinnäkään enemmistön elämäntapaa. Enemmistö ei myöskään kanna sodan seurauksista tulevia kustannuksia. Huumeiden vastaisista taisteluista ja voitoista on helppo saada kunniaa, mutta sodan uhreja ei puolusta kukaan.

Toisen jo klassikoksi muodostuneen määritelmän mukaan sota huumeita vastaan onkin ollut itse asiassa sota huumeita käyttäviä ihmisiä vastaan.  Yhdysvaltalaisen tutkijan Jarret Zigonin mukaan tästä on seurannut sekä tosiasiallisia että sosiaalisia kuolemia. Jälkimmäisessä kyseessä on tilanne, jossa huumeongelmista kärsivän ihmisen ei katsota täyttävän oikeastaan minkäänlaisia normaalin ihmisen ominaisuuksia.

Muutos kohti ymmärtävämpiä puhetapoja

Tilanne on kuitenkin hiljalleen muuttumassa. Tämä näkyi myös keskustelussa, joka käytiin Lost Boys-elokuvan esityksen jälkeen Ylen Docventures -ohjelman studiossa. Ohjelman juontajien Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin vieraina olivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen, Hoiva Oy:n päihdepalvelujohtajan Pirjetta Salomäki, anonyymina pysytellyt kokemustaustan omaava ”Addikti” sekä Aleksi Hupli Humaania päihdepolitiikkaa ry:stä.

Pekka Hakkarainen totesi keskustelussa huumeisiin liittyvän politiikkaikkunan olevan ”ainakin raollaan”, joka on mahdollistanut keskustelun huumeista uusilla tavoilla. Tämä näkyy sekä suomalaisessa että kansainvälisessä huumausainepolitiikassa.

Kansainvälisessä politiikassa tuuli alkoi kääntyä Hakkaraisen mukaan 2000-luvun alussa, jolloin YK:n huumausaineiden kansainvälinen yleissopimus täytti 50 vuotta. Tuolloin huomattiin, etteivät perinteiset keinot torjua huumausaineiden aiheuttamia ongelmia olleet tuottaneet tulosta. Eri maat ryhtyivät pikkuhiljaa muuttamaan käytäntöjään ja politiikkaansa.

Esimerkiksi Norja oli Hakkaraisen mukaan pitkään pohjoismaisen huumausainepolitiikan haukka, joka antoi huumausainerikoksista pitkiä, yli 20 vuoden tuomioita. HIV-epidemia pakotti maan muuttamaan politiikkaansa ensimmäisen kerran 1980-luvulla, jolloin maassa aloitettiin puhtaiden ruiskujen ja neulojen vaihto taudin ehkäisemiseksi. Pian seurasi korvaushoidon aloittaminen.

Viime vuosina maassa on ollut meneillään huumausainepoliittinen ”Rusreform”, jonka läpiviemisen seurauksena maa de-kriminalisoisi huumeiden käytön. Uudistuksen myötä käyttöä ei laillistettaisi, mutta siihen ei enää suhtauduttaisi rikoksena. Samalla politiikan hallinta siirtyisi oikeusviranomaisilta terveysviranomaisille.

Tällä hetkellä reformi ei etene, mutta keskustelu asiasta jatkuu vilkkaana. Merkittävää keskustelussa on ollut huumeita käyttäviin ihmisiin kohdistettu empatia ja myötätunto poliittisten päätöksentekijöiden taholta sekä huumeita käyttävien ihmisten ihmisoikeuksien korostaminen eräänä keskeisenä reformia ohjaavana kysymyksenä. Norjan terveysministerin Bent Hoien mukaan huumeita käyttävät tultaisiin kohtaamaan reformin myötä uudella tavalla, jossa rangaistusten tilalle tulee apu.

Suomi seuraa perässä?

Suomessakin on ollut näkyvissä muutosta puhetavoissa ja tavoissa määritellä ongelmaa. Hakkarainen nosti keskustelussa esille esimerkkinä tutkijakollega Tuukka Tammen kanssa vuonna 2018 kirjoittamansa blogitekstin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla, jossa he ehdottivat huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista.

Kirjoitus ei Hakkaraisen yllätykseksi johtanutkaan kiivaaseen vastustukseen. Jopa muutamat valtakunnan poliitikot ovat kannattaneet rangaistavuudesta luopumisesta ja pitäneet aktiivisesti esillä huumeita käyttävien ihmisten oikeuksia julkisissa kannanotoissaan  Tänä keväänä eduskunnassa on käsitelty rangaistavuudesta luopumista koskevaa kansalaisaloitetta, jota koskeva julkinen keskustelu on ollut myös hyvin maltillista.

Docventures-ohjelmassa käytyä keskustelua addiktion taustalla vaikuttavista syistä voi pitää harvinaisena julkisena ymmärryksen ja empatian osoituksena huumeita käyttäville ihmisille. Haastateltavana ollut asiantuntija Pirjetta Salomäki ei ottanut etäisyyttä ongelmista kärsiviin ihmisiin vaan pystyi näkemään itsensä samanlaisessa tilanteessa.

Keskustelu alkoi Riku Rantalan kysymyksellä Salomäelle.

Riku Rantala: Miksi ihmeessä ihminen haluaisi mitään tollaista, mitä tossa (elokuvassa) kuvattiin?

Pirjetta Salomäki: Miksi ihminen tarvitsee helpotusta sellaiseen järkyttävään pahaan möykkyyn? (…) Jos on esimerkiksi paha olo ja tuntuu, etten selviä tästä hetkestä.  Jos mulla on mitä tahansa, mikä auttaa siihen, ja mulla ei ole rakentavia vaihtoehtoja, niin kyllä mä sitten vaikka käyttäisin päihteitä, jos mulla ei mitään muuta olisi.

Moniulotteisempaa huumausainepolitiikkaa?

Christien ja Bruunin mukaan keskustelua huumeista vaikeuttivat vääristyneet mielikuvat, jotka rajasivat käytössä olevaa keinovalikoimaa ongelmien hallitsemiseksi. Kun kaikki huumeet nähtiin yhtä vaarallisiksi ja kuka tahansa saattoi joutua niiden orjaksi, vihollisesta tuli lähes voittamaton. Docventures-keskustelussa pohdittiinkin, että huumeet ovat käsitteenä siinä määrin leimattu, että olisi parempi puhua yleisemmin päihteistä, jotka aiheuttavat ongelmia käyttäjälleen.

Pekka Hakkarainen pilkkoi keskustelua huumeista pienempiin osiin. Suurin osa käytöstä on kokeilua, joka jää muutamaan kertaan tai tiettyyn ajanjaksoon. Kyse on hallitusta käytöstä, jossa ihminen pystyy asettamaan käytölleen rajoja ja pitämän niistä kiinni. Holtittomassa käytössä käyttö ei pysy enää hallinnassa ja ihminen esimerkiksi luisuu itselleen asettamista rajoista ja tilanteen vievät mukanaan. Kolmantena vaiheena on riippuvuus ja pakonomainen käyttö, johon harva joutuu suoraan.

Hakkaraisen mukaan siirtymistä eri vaiheiden välillä voisi löytyä selityksiä esimerkiksi sille, keistä tulee riippuvaisia. Yksi ennustetekijät riippuvuuden syntymiseen on hyvin varhain alkanut alkoholin humalajuominen. Tutkimuksissa näkyy myös sosioekonomisen taustan merkitys, vaikka käyttäjiä onkin kaikenlaisista taustoista.

Salomäen mukaan päihderiippuvuudelle voi olla geneettinen alttius. Tämä ei tee ihmisestä automaattisesti päihderiippuvaista, mutta osalla ihmisistä voi olla herkempi riski tulla päihderiippuvaiseksi.

Lopuksi

Emme tarvitse uutta sotaa, mutta Docventures-keskustelu herätti pohtimaan, olisiko yhteiskunnassamme aiheellista pureutua nykyistä aggressiivisemmin huumeongelmien taustalla vaikuttaviin sosiaalisiin juurisyihin. Miltä voisi esimerkiksi näyttää ”sota” sukupolvien yli ulottuvaa syrjäytymiskehitystä vastaan?

Entä, miltä näyttäisi huumeita käyttävien ihmisten terveyttä ja hyvinvointia aggressiivisesti edistävä huumausainepolitiikka? Docventures-ohjelman keskustelijoiden mukaan esimerkiksi huumehoitoon ei satsata kunnissa tällä hetkellä riittävästi, vaikka tarjolla olisi monipuolista osaamista ja asiantuntemusta. Myös haittojen vähentämiseen keskittyvissä palveluissa, kuten ruiskujen ja neulojen vaihtoon tarkoitetuttujen terveysneuvontapisteiden toiminnassa, on puutteita ja alueellisia eroja, vaikka tarvetta niille olisi.

Nimimerkki Tiger2010 muistutti Docventures-ohjelman chatissa hoidon hyödyistä ja myös siitä, että ”vihollinen” on voitettavissa myös ilman rangaistuksia.

”Kiitos kaikille jotka ovat apua antaneet näinä vuosina. Ilman moninaisia tukipilareita en olisi tässä pisteessä. Kiitos kuuluu Suomen monialaiselle terveydenhuollolle. Lisäksi iso kiitos kaikille kannustajille/tsemppareille. Korvaushoidossa ollut 16v, joista ilman oheiskäyttöä jo 15v takana. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.”

Riikka Perälä

Kirjoittaja on EPT-verkoston asiantuntija, joka on tutkinut suomalaista haittojen vähentämisen politiikkaa ja huumeita käyttävien ihmisten asemaa yhteiskunnassa.

Lisätietoja ja linkkejä

Koonti ja linkki Ylen Docventures-keskusteluun https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/03/17/huumeidenkayttajatkin-ovat-ihmisia-ja-joidenkin-lapsia-huumekeskustelu-kuumensi

Pekka Hakkaraisen ja Tuukka Tammen blogi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla https://blogi.thl.fi/huumeiden-kayton-rangaistavuudesta-tulisi-luopua/

Bent Hoie YK:n huumausainetoimikunnan kokouksessa vuonna 2020 http://cndblog.org/2020/03/side-event-drug-reform-from-a-punitive-to-a-supportive-approach-the-norwegian-proposal/