Päihdeneuvonta
|

Artikkeli: Ihmiset hakevat apua ahdistukseen kriisipuhelimesta entistä enemmän

Kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi, kertoo tuore tutkimus, josta Yle uutisoi.
– Hätkähdyttävä tulos on ollut se, että puolet nuorista on huolissaan omasta jaksamisestaan ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan, tutkimusassistentti Eija Eronen kertoo Ylen artikkelissa. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista mainitsi mielenterveysongelmat nuorten pahoinvoinnin syynä. Naiset korostivat niitä miehiä useammin.

Kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi, kertoo tuore tutkimus, josta Yle uutisoi.
– Hätkähdyttävä tulos on ollut se, että puolet nuorista on huolissaan omasta jaksamisestaan ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan, tutkimusassistentti Eija Eronen kertoo Ylen artikkelissa.

Valtaosa tutkimukseen osallistuneista mainitsi mielenterveysongelmat nuorten pahoinvoinnin syynä. Naiset korostivat niitä miehiä useammin. Myös EPT-verkostoon kuuluvan MIELI ry:n Kriisipuhelimeen soitettujen puheluiden määrä on kasvanut entisestään, ja erityisesti nuorten naisten soittojen määrä on lisääntynyt. Alle 30-vuotiaiden naisten yleisimmät Kriisipuhelimeen soittamisen syyt ovat: paha olo, ihmissuhdeongelmat ja itsetuhoisuus.

Tämän vuoden huhtikuu oli kaikkien aikojen ennätyskuukausi soittojen määrässä. Vuoden 2021 alkuvuoteen verrattuna kasvua on 40 prosenttia. Kolmoiskriisi eli ilmastokriisi, pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kuormittavat ihmisiä. Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter Mieli ry:stä kertoi aiheesta YLEn aamussa.

– Kun Kriisipuhelimeen soittaa nuori nainen, hänellä on usein kasaantuneita huolia monesta eri asiasta. Monet soittajat kokevat näköalattomuutta ja tuntevat, että mikään ei muutu paremmaksi. Kun Kriisipuhelimen päivystäjä vastaa, monet ovat helpottuneita, että joku on häntä varten ja kuuntelee, kertoo Kriisipuhelimen päällikkö Susanna Winter MIELI ry:stä.

Ahdistuneisuus ja kuormittuneisuus ei kosketa vain nuoria

Koetun elämänlaadun on todettu heikkenevän vanhuudessa ja psyykkisen kuormittuneisuuden vastaavasti lisääntyvän. Tietopuun Tutkimussarjassa julkaistu tutkimus osoittaa, että ikääntyvien elämänlaatuun ja kuormittuneisuuteen on terveydentilan lisäksi yhteydessä tekijöitä, joihin on mahdollista vaikuttaa.

Joka kymmenes 60–85-vuotias arvioi elämänlaatunsa heikoksi sekä kokee psyykkistä kuormittuneisuutta. Erityisesti yksinäisyyden kokemusten ja väkivallan ennalta ehkäisemiseen sekä riittävän avun turvaamiseen tulee vastaisuudessa kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tutustu tutkimuksen tuloksiin A-Klinikkasäätiön sivuilla.

Riippuvuudet ovat usein eskapismia elämän ongelmista

A-Klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki ja professori Atte Oksanen saivat kesäkuussa vuoden 2021 parhaan päihde- ja rahapeliaiheisen tutkimusartikkelin palkinnon tutkimuksellaan, jossa käsitellään addiktiokäyttäytymisen ja eskapismin välistä yhteyttä.

”Todellisuuspakoisuudella eli eskapismilla tarkoitetaan todellisuuden tai tosielämän ongelmien välttelyä. Eskapismia pidetään tyypillisesti negatiivisena vaikuttimena, joka johtaa kielteisiin seurauksiin yhdistyessään päihteiden käyttöön tai muihin addiktiokäyttäytymisen muotoihin.”

Tutkimusartikkelissa osoitettiin yhteys eskapismin ja alkoholin kulutuksen, eskapismin ja huumeiden käytön sekä eskapismin ja tupakoinnin välillä. Todellisuuspaon ja rahapelaamisen välillä tutkimuksessa ei löydetty merkitsevää yhteyttä.

Palkintoperusteluina todetaan, että artikkeli tuo kiinnostavasti esiin eskapismin merkityksen addiktiivisessa käyttäytymisessä, jossa eskapismi johtaa siihen, sekä toisaalta syventää riippuvuutta ja esiintyy subjektiivista hyvinvointia heikentävänä taipumuksena. Lue lisää Tampereen yliopiston verkkosivuilta.

Koetko ahdistuneisuutta tai painaako jokin mieltäsi? Apua on tarjolla:

Kriisipuhelin, Tukinet ja Sekasin-chat vastaavat läpi kesän.

Kriisipuhelin päivystää:

  • suomeksi 09 2525 0111, auki 24/7
  • ruotsiksi 09 2525 0112
  • arabiaksi ja englanniksi 09 2525 0113.

Lisäksi tukea tarjoavat läpi kesän myös Tukinetissä Mieli-tukisuhteet, Solmussa-chat ja Sekasin-chat. Lisätietoja ja aukioloajat mieli.fi/kriisipuhelin.

MIELI ry on avaamassa syksyllä kriisipuhelimen myös ukrainan- ja venäjän kielillä. Molemmilla kielillä löytyy nyt jo tietoa verkkosivuilta.

Ukrainankieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta mieli.fi/uk/.

Mieli ry:n Mielinauha-kampanja päättyy torstaina 30.6. Vielä ehdit mukaan!

Huolestuttaako oma tai läheisesi päihteidenkäyttö?

Soita maksuttomaan numeroon 0800 90045, saat apua päihdetyön ammattilaisilta ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

Päihdeneuvontaan voit soittaa, jos:

  • alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttö on sinulle ongelma
  • haluat keskustella omasta päihteidenkäytöstäsi ammattilaisen kanssa
  • tarvitset apua oikean hoitotahon tai vertaistuen löytämiseen
  • kaipaat keskustelutukea tilanteessa, jossa haluat välttää retkahduksen
  • sinua huolestuttaa läheisen päihteidenkäyttö.

LIsätietoa Päihdeneuvonnasta.

Tukea päihteitä käyttävän lähellä eläville yksilöchatistä

Lasinen lapsuus järjestää yksilöchatteja lasisen lapsuuden kokeneille nuorille ja aikuisille. Chat-keskustelut ovat maksuttomia, luottamuksellisia ja niihin osallistutaan nimimerkillä. Chat-aikoja on tarjolla viikottain läpi kesän. Varaa oma aikasi: lasinenlapsuus.fi/chat-ajanvaraus

Neuvonnasta voit kysyä nimettömänä mieltäsi askarruttavia, aikuisten juomiseen liittyviä kysymyksiä ilman, että kukaan ulkopuolinen saa tietää. Neuvontaan voit kirjoittaa milloin vain, ja saat vastauksen muutaman päivän sisällä.
lasinenlapsuus.fi/tukea/neuvonta