Artikkeli: Viinejä toivotaan ruokakauppoihin, mutta mitä negatiivisia vaikutuksia sillä olisi?

Artikkeli: Viinejä toivotaan ruokakauppoihin, mutta mitä negatiivisia vaikutuksia sillä olisi?

Viinejä ajetaan ruokakauppoihin yhä näkyvämmin, ja samalla ratkaisun haittoja vähätellään. Tutkimukset kertovat selvästi, että alkoholin kulutus, sairaalajaksot ja kuolemat lisääntyisivät. A-klinikkasäätiö on koonnut viisi faktaa: näin käy, jos viinit tulevat ruokakauppoihin.

Blogi:  pääkalloja, promilleja ja pingviinejä

Blogi: pääkalloja, promilleja ja pingviinejä

Pääkallokelit ovat täällä taas. Nimitys on osuva, sillä jalankulkijan liukastuessa isku kohdistuu usein päähän. Vaikka raajojen vammat ovat yleisimpiä seurauksia kaatumisesta, niin päähän osuneet iskut huolestuttavat aina erityisesti. Pahimmillaan seurauksena saattaa olla vakava aivovamma. Tätä toki haluamme välttää kaikin keinoin, sillä ovathan aivot tärkein pääomamme.

Voiko liukastumisia estää? Aina ei, mutta usein kyllä. Hyvät (nasta)jalkineet, liukuesteet, yleinen varovaisuus, hiekoitukseen panostaminen, reittivalinta, kiireen välttäminen. Siinä tärkeä muistilista. Mutta mitä muuta?

Tapahtuma: EHYT ry:n ja EPT-verkoston vaalikahvitilaisuus verkossa 8.2.
|

Tapahtuma: EHYT ry:n ja EPT-verkoston vaalikahvitilaisuus verkossa 8.2.

Tervetuloa EHYT ry:n jäsenten ja EPT-verkoston yhteisille vaalikahveille Teamsissä 8.2. 2023 klo 9.30-10.15

EHYT ry:n viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen esittelee tilaisuudessa EHYTin ja EPT-verkoston yhteisen eduskuntavaalikampanjan materiaaleja ja teemoja, jotka kootaan jälleen sloganimme ’Suomi on maailman onnellisin maa’ alle.

Tämän jälkeen kuulemme EPT-verkoston puheenjohtajan ja Koulutus Elämään Säätiön toiminnanjohtajan Sami Teikon kommenttipuheenvuoron. Lopuksi keskustelemme ja ideoimme yhdessä, miten eduskuntavaalikampanjan viestejä voitaisiin kevään mittaan levittää eri alueilla ja kohderyhmissä, esimerkiksi mielipidekirjoitusten, sosiaalisen median ja muun vaalityön kautta.

Blogi: Tipaton edistää myös rintaterveyttä
| |

Blogi: Tipaton edistää myös rintaterveyttä

Oletko tullut ajatelleeksi, että tipattomalla tammikuulla ja rintaterveydellä on yhteys? Alkoholi voi vaikuttaa rintasyöpään sairastumiseen. Runsas alkoholinkäyttö on riskitekijä kaikenikäisille, eikä rintasyövän suhteen ole olemassa turvallista annosrajaa. Tämän vuoksi suositellaan mahdollisimman vähäistä alkoholin käyttöä.

Tipaton-webinaari: webinaaritallenne katsottavissa 2 viikon ajan

Tipaton-webinaari: webinaaritallenne katsottavissa 2 viikon ajan

EPT-verkosto järjesti Tipaton-webinaarin torstaina 19.1. EPT-verkoston koordinaatioyksikön päällikkö Annika Eloranta kertoi Tipaton-kampanjan historiasta. Asiantuntija Kim Kannussaari haastatteli Alko Oy:n tuoteviestintäpäällikköä Taina Vilkunaa alkoholittomien juomien suosiosta ja trendeistä.

Webinaaritallenne on katsottavissa kahden viikon ajan (19.1.- 2.2. klo 16 saakka)

Artikkeli: Turvallisesti mökillä myös talvella, muistuttaa Tapaturmapäivän kampanja

Artikkeli: Turvallisesti mökillä myös talvella, muistuttaa Tapaturmapäivän kampanja

Talvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liukastumisen vaara kasvaa. Päihteet lisäävät tapaturmien riskiä. Tapaturmapäivän kampanja muistuttaa huolehtimaan turvallisuudesta vapaa-ajan ympäristöissä, kuten mökillä.

Blogi: Tipaton ja sober curious

Blogi: Tipaton ja sober curious


Tipattoman tammikuun alkamisen saattaa huomata mediassa, somessa ja esimerkiksi baarien tarjonnassa. Alkuvuoden hyvinvointivinkkien seassa saattaa olla paljonkin alkoholin vähentämiseen liittyviä teemoja ja vinkkejä, mikä sopii hienosti uuden vuoden jälkeiseen aikaan.

Tipattomalla tammikuulla on pitkät perinteet, ja suomalaisista aikuisista alkoholia käyttävistä sitä viettää joka kuudes. Yleisin syy tipattomuuteen on halu edistää omaa hyvinvointia ja terveyttä, mutta moni viettää tipatonta myös perinnesyistä. Neljännes tipatonta viettävistä haluaa gallupkyselyn mukaan haastaa itsensä, eli kokeilla raittiutta ainakin kuukauden.

Koulutus: Tipaton-webinaari to 19.1. klo 14-15
| |

Koulutus: Tipaton-webinaari to 19.1. klo 14-15

Tipattomaan tammikuuhun liittyy nykyisin entistä kiinteämmin myös alkoholittomat juomat, eli halutaan myös makunautintoja.

Järjestämme kaikille Tipattomasta kiinnostuneille tunnin webinaarin, jossa kerrotaan Tipattomasta yleisesti sekä haastatellaan asiantuntijaa alkoholittomista juomista.

Artikkeli: Tipaton 2023 on täällä! Olethan sinäkin mukana? – Lähde mukaan Tipattomalle
|

Artikkeli: Tipaton 2023 on täällä! Olethan sinäkin mukana? – Lähde mukaan Tipattomalle

Oletko pohtinut voisiko alkoholin tilalle löytyä uusia tottumuksia ja tapoja? Lähde mukaan Tipattomalle!

Onko Tipattoman tammikuun vietto sinulle tuttua jo? Vai oletko aina halunnut kokeilla miten se sujuu? Lähde mukaan Tipattomalle ja kerro kokemuksistasi myös somessa hashtagillä #tipaton

Tipattoman tammikuun hyötyjä ovat esimerkiksi terveyden kohentuminen, rahansäästö, verenpaineen lasku, liikunnan lisääntyminen, unen laadun parantuminen, seksuaalisen halukkuuden lisääntyminen, mielialan kohentuminen sekä stressihormonien määrän väheneminen, jne.