|

BLOGI: UUDEN VUODEN ENSIMMÄINEN LAHJA ITSELLE

Jotkut selkeästi hyvät asiat ovat varsin yksinkertaisia. Kun yöuni alkaa heikkenemään, paikkoja kolottamaan ja mieli mustumaan, löytyy ”neliapila”, josta voisi koittaa ottaa kiinni: ”Enemmän liikuntaa, enemmän unta, terveellinen suhde ruokaan, ei päihteitä”.

”Niiden, joilla on oikeasti ongelmia alkoholin kanssa, on ihan hyvä pitää tipaton tammikuu, mutta ei koske minua.”

Monella meistä voi tuntua alkoholin käyttö olevan ”hallinnassa”, mutta onko käytöllä kuitenkin vaikutusta elämänlaatua heikentävästi? Tutkimuksista tiedetään, että vähäisenkin alkoholinkäytön vaikutukset esimerkiksi unen laatuun ovat merkittäviä.

Suomessa nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt edelleen. Sen sijaan muiden huumausaineiden käyttöä nuorilla on, osin lisääntyvästikin. Pidimme loppuvuodesta yhteistä työhetkeä päihdelääkärin kanssa ja esille tuli jälleen kerran alkoholin ”kuningasasema” suomalaisten arjessa ja lisäksi muiden, myös nuorten suosimien päihteiden runsas käyttö.

Hoidon osalta keskustelu oli taas kerran faktaa mieleen muistuttava: ”Päihdehoito on vaikuttavaa vain silloin kun henkilö itse sitä haluaa”.

Korona-aika on vaikuttanut alkoholin käyttöön

Etätyön lisäännyttyä kuluneen vuoden aikana ja sen jäädessä varmasti osaksi pysyviä työjärjestelyjä, on hyvä tiedostaa myös havainnot alkoholin käytön muuttumisesta tämän myötä. Havaittiin, että niillä henkilöillä, jotka käyttävät alkoholia ravintoloissa ja vaikkapa yökerhoissa – enemmän siis sosiaalisissa tilanteissa ja kerralla reilummin – alkoholin käyttö väheni koronaepidemian aikana.

Sen sijaan kotona alkoholia ”tissuttelevien” käyttö lisääntyi.

Moni juo alkoholia työpäivän jälkeen rentoutuakseen päivän rasituksista. Suomessa muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen perusteella alkoholilla on kuitenkin selkeästi kehon palautumista unen aikana heikentävä vaikutus. Tutkimuksessa palautumista mitattiin sydämen sykevälivaihteluun perustuvalla menetelmällä. Mitä enemmän alkoholia nautitaan, sitä voimakkaampi stressitekijä se on keholle. Jo yhden alkoholiannoksen nauttiminen iltaisin vähensi palauttavan unen määrää.

Helposti meidän kaikkien saatavilla on ammattilaisten laatimia, terveydenhuollonkin käytössä olevia testejä ja laskureita alkoholin ja päihteiden käytön riskeihin liittyen osoitteessa www.paihdelinkki.fi.  Vuoden vaihde on hyvä kohta pysähtyä tarkistamaan omaa tilannetta.

Hyvillä elämäntavoilla uuteen vuoteen

Kuluneen vuoden aikana on lähes päivittäin ollut tiedotusvälineissä esillä mielenterveyden haasteet myös työkyvyn näkökulmasta. Työelämän muutokset ovat yhteinen yhteiskunnallinen haaste ja siihen on yhteisvoimin lähdetty reagoimaan. Voimmeko myös itse vaikuttaa mielen hyvinvointiin? Voiko asiaa liittää alkoholin ja päihteiden käyttöön?

Jotkut selkeästi hyvät asiat ovat varsin yksinkertaisia. Kun yöuni alkaa heikkenemään, paikkoja kolottamaan ja mieli mustumaan, löytyy ”neliapila”, josta voisi koittaa ottaa kiinni: ”Enemmän liikuntaa, enemmän unta, terveellinen suhde ruokaan, ei päihteitä”.

Olisiko se tämä vuoden ensimmäinen lahja itsellesi? Jos lahja on hyvä, saatat haluta pitää sen!

Liisamari Krüger
ylilääkäri
Työeläkeyhtiö Elo

Julkaistu 11.1.2021