EPT-viikon blogi: Päihteet ja mielenterveys – päällekkäisten ongelmien hoidosta

Päihdehäiriöt ja muut mielenterveyden häiriöt lisäävät toistensa esiintymisen mahdollisuutta. Kaksoisdiagnoosilla viitataan lääketieteessä monihäiriöisyyteen, jossa päihdeongelma esiintyy samaan aikaan vähintään yhden muun mielenterveysongelman kanssa.

Kaikki päihteiden käyttö ei ole riippuvuutta, eikä kaikki psyykkinen oireilu ole psykiatrista sairautta. Terveydenhuollon apua ei aina tarvita, vaan moni ongelma voidaan ratkaista esimerkiksi sosiaalityön keinoin ja järjestöjen palveluissa. Haitallisen päihteiden käytön tai riippuvuussairauden esiintyvyys on kuitenkin erityisen suuri niillä, jotka sairastavat vaikeimpia psykiatrisia häiriöitä. Heillä on tavallista suurempi riski jäädä hoitojärjestelmien ulkopuolelle, ja heidän hoidontarpeeseensa olisi puututtava monialaisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Päällekkäisiin häiriöihin liittyy esimerkiksi lisääntynyttä avo- ja sairaalahoidon tarvetta ja kohonnut riski itsemurhiin ja päihteiden käyttöön liittyviin kuolemiin. Näihin liittyvä inhimillinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen kuorma on huomattava. Samaan aikaan kaksoisdiagnoosipotilaisiin kohdistuu paljon stigmaa sekä terveydenhuoltojärjestelmässä että yhteiskunnassa yleensä. Vieläkin ajatellaan, että ongelmat liittyvät henkilökohtaisiin valintoihin ja luonteenlujuuden puutteeseen sen sijaan, että esimerkiksi riippuvuus ymmärrettäisiin neurobiologisena aivosairautena.

Kansainvälisten suositusten mukaan integroitua hoitoa pidetään optimaalisena tapana hoitaa samanaikaisesti esiintyviä päihde- ja mielenterveyshäiriöitä, mutta edelleen vain pieni osa potilaista saa tällaista hoitoa. Integroiminen auttaisi välttämään ”väärän oven ongelmaa”, jossa potilaan täytyy asioida eri tahoilla ja usein tarvittava hoito toteutuu vain osittain. Pahimmillaan potilaat joutuvat hakemaan apua kaoottisessa tilanteessa päivystyspalveluista.

Integroidulla hoidolla voidaan viitata menetelmään, jossa kaksoisdiagnoosipotilaan hoidossa yhdistetään sekä päihdehäiriön että psykiatrisen häiriön näyttöön perustuvaa hoitoa. Tutkimustietoa erilaisten interventioiden tehosta on toistaiseksi melko niukasti hoitopäätösten tueksi. Toisaalta voidaan viitata palvelujärjestelmän tasolla toteutettavaan integraatioon, mikä on käytännön näkökulmasta tarkoituksenmukaista verrattuna hoidon pirstaloitumiseen eri toimijoiden kesken.

”Masennuksen hoito ei onnistu, koska potilas käyttää niin paljon alkoholia.”

”Psykoosioireiden hoito ei tehoa, jos potilas käyttää samaan aikaan huumeita.”

”Pitäisi olla selvin päin, että voitaisiin selvittää mistä on kysymys.”

”Päihdekäyttöä on vaikea vähentää, jollei samaan aikaan ole tarjolla hoitoa ahdistukseen.”

Näin on. Psykiatrinen hoito on vaikeampaa ja teho epävarmempi silloin, kun päihteiden käyttöä ei saada hallintaan. Voidaanko apua kuitenkin yrittää tarjota yhdestä ja samasta tiimistä, siirtämättä potilasta eri palveluun? Kaoottisen käytön aikana lääkehoito ei välttämättä ole turvallista, eikä potilaalla ole päihtyneenä valmiutta psykoterapeuttiseen työskentelyyn. Pitäisikö hoidon tavoitetta silloin tarkistaa ja muokata tilanteeseen sopivaksi? Psykoottisten aistiharhojen häiritessä päihde saattaa tuoda niihin helpotusta nopeammin kuin lääkehoito, ja silloin on ymmärrettävää, että käytön lopettaminen ei motivoi. Toisiko haittoja vähentävä lähestymistapa apua tähän?

Kukin potilas tarvitsisi räätälöityä, oikea-aikaista, näyttöön perustuvaa hoitoa ja kuntoutusta niihin ongelmiin, jotka sillä hetkellä eniten hänen terveyteensä, elämäänsä ja olotilaansa vaikuttavat. Terveydenhuollon lisäksi tarvitaan sosiaalihuoltoa, ja vaikeimmissa tilanteissa sairaalahoitoa niin psykiatrialla kuin somatiikalla. Tarvitaan aidosti monialaista ja moniammatillista työtä, jota järjestelmän rakenteet eivät aina tue parhaalla mahdollisella tavalla.

Voimme kiinnittää huomiota mahdollisiin mielenterveyden ongelmiin ja ohjata niiden hoitoon samalla, kun hoidamme päihdekäyttöön liittyviä fyysisiä sairauksia tai sosiaalisia ongelmia.
Voimme kiinnittää huomiota päihdeongelmiin psyykkisten oireiden ja pahoinvoinnin taustalla ja tarjota aktiivisesti apua niihin osana mielenterveyden hoitoa.
Voimme tehdä yhteistyötä ammattilaisten kesken ja miettiä uudenlaisia tapoja järjestää palveluita niille, joilla mielenterveys- ja päihdesairaudet ovat kaikkein vaikeimpia.
Voimme tehdä yhteistyötä läheisten ja potilaan muun turvaverkon kanssa ja hyödyntää järjestösektorilta löytyvää osaamista, jotta toipuminen olisi helpompi saada alkuun.

Kaikkein tärkeintä on aktiivinen työ stigman vähentämiseksi, ettei ainakaan palveluissa työskentelevien asenne vaikeuttaisi päällekkäisistä häiriöistä kärsivien hoitoa.

Kirjoittaja:

Kaisa Luoto,
Pirkanmaan hyvinvointialueen Mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuualuejohtaja,
LT, psykiatri, päihdelääketieteen ep.

Olen LT, psykiatri ja minulla on päihdelääketieteen erityispätevyys. Työskentelen Pirkanmaan hyvinvointialueen avopalveluissa vastuualuejohtajana. Työhöni kuuluu sote-asemien ja muun perustason mielenterveys- ja päihdehoidon johtaminen ja kehittäminen yhteistyössä Pirhan ja Pirkanmaan muiden toimijoiden kanssa.

Viitteitä:

Aalto M. Päihdehäiriö ja samanaikainen muu mielenterveyden häiriö-kaksoisdiagnoosin hoidollinen haaste. Duodecim. 2007;123(11):1293-8. Finnish. PMID: 17763646.

N. Szerman et al., ‘Joint statement on dual disorders: Addiction and other mental disorders’, Salud mental, vol. 40, no. 6, pp. 245–247, Dec. 2017, doi: 10.17711/SM.0185-3325.2017.031.

G. E. Hunt, N. Siegfried, K. Morley, C. Brooke-Sumner, and M. Cleary, ‘Psychosocial interventions for people with both severe mental illness and substance misuse’, Cochrane Database of Systematic Reviews, vol. 2019, no. 12, Dec. 2019, doi: 10.1002/14651858.CD001088.pub4.

Blogi on osa Ehkäisevän päihdetyön viikkoa, lue lisää: www.kysyminenkannattaa.fi

Tutustu Kampanjan muihin blogikirjoituksiin: EPT-viikon blogit – EPT-verkosto