SuomiAreena_Logo_Screen_RGB_original
|

Artikkeli: Alkoholin haitat nousivat esille SuomiAreenan keskustelussa

Liian moni suomalainen ajattelee, ettemme mahda mitään alkoholin haitoille, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon kuuluvan A-Klinikkasäätiön verkkosivuilla todetaan. Haitat leimataan luonnonilmiöiksi ja alkoholi vapauden symboliksi. Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Juha Mikkonen muistuttaa, että viinien vapauttaminen ruokakauppoihin johtaisi todennäköisesti myös väkevien alkoholijuomien vapautumiseen. Kansanterveydellisesti tätä ei hänen mukaansa ole mahdollista puolustaa. Heinäkuun SuomiAreenassa käytiin keskustelua aiheesta keskiviikkona 13.7. Porissa.

Artikkeli: Vietä turvallisempi ja terveellisempi kesä
|

Artikkeli: Vietä turvallisempi ja terveellisempi kesä

Alkoholihaitat koskettavat meitä kaikkia. Usein ajatellaan, että haitat koskevat vain niitä, jotka juovat riskirajat ylittävästi. Kuitenkin miesten päihdehaitoista noin 80 % ja naisten noin 90 % aiheutuu ihan tavallisille kansalaisille. Näitä ovat esimerkiksi tapaturmat, riitatilanteet läheisten kanssa ja unihaitat. Näitä siis tapahtuu meille,
joilla alkoholin käyttötavat ovat hallinnassa ja jotka pidämme itseämme kohtuukäyttäjinä, EHYT ry:n asiantuntija Timo Glad kirjoittaa EHYT ry:n ja EPT-verkoston yhteisessä kesäkuun Teema-uutiskirjeessä.

Tapaturmapäivä
|

Artikkeli: Omilla valinnoilla voit ennaltaehkäistä tapaturmia mökkikaudellakin

Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa mökeillä. Omilla valinnoilla tapaturmia voidaan ehkäistä myös mökkiympäristössä. Tapaturmapäivän kampanjaa vietetään tällä viikolla ja kampanja huipentuu perjantaina 13.5. Kun mökillä ja muilla vapaa-ajan asunnoilla vietetään yhä enemmän aikaa, on tärkeää kiinnittää huomiota myös mökkeilyn turvallisuuteen. Jopa 90 % kaikista tapaturmista tapahtuu koti- ja vapaa-ajan ympäristöissä. Mökkien syrjäinen seutu tuo omat haasteensa tapaturmien ehkäisyyn. Siksi on tärkeää, että tapaturmiin osataan varautua oikein.

Maksaviikko
| |

Blogi: Maksaviikko – Älä, älä ja tee, tee

Terveysviestintä on epäkiitollinen, mutta mielenkiintoinen harrastus. Kun kehottaa vaihtamaan lenkkimakkaran kasvikseen ja oluen veteen, voi somessa saada terveysintoilijan leiman. Enemmän peukutuksia saa niiltä, jotka jo noudattavat terveitä elintapoja. On helpompaa tukea jo olemassa olevaa kuin aiheuttaa muutosta.

Kaksi nuorta istuu penkillä ja juo kahvia. Teksti: "Pitäskö ottaa yhet?" tipaton.fi
|

Blogi: Ei tippa tapa?

Darravapaa-yhteisön Katri Ylinen kertoi Tipattoman etkoilla juuri ennen kampanjan alkua, että tipaton tammikuu voi olla erityisen tärkeä kaikille, jotka miettivät millaista elämä olisi ilman alkoholia. Itse olen erinäisistä syistä ollut tipattomalla jo pidempään. Mietit ehkä miksi? Kuten sanoin, erinäisistä syistä, mutta en lähde sitä tällä kertaa sen enempää avaamaan, mutta Tipattomalla kaikilla on mahdollisuus kokeilla alkoholittomuutta, tekemättä mitään lopullista päätöstä asiasta.

Nuoret
|

Blogi: Hakisitko mulle pari juomaa? – nuori saa alkoholia yleensä läheiseltä aikuiselta

Tutkimusten mukaan alkoholia juovat alaikäiset saavat alkoholin yleisimmin läheiseltä aikuiselta. Alkoholin tarjoaminen nuorelle valvotusti ei ole toimivaa päihdekasvatusta. Sen sijaan avoin keskusteluilmapiiri ja rajojen asettaminen toimivat nuorten itsensä mukaan tehokkaammin.

BLOGI: SYÖPÄ ON EUROOPALLE MERKITTÄVÄ KANSANTERVEYDELLINEN HAASTE
|

BLOGI: SYÖPÄ ON EUROOPALLE MERKITTÄVÄ KANSANTERVEYDELLINEN HAASTE

Uuden syövän vastaisen ohjelman tarkoituksena on tukea ja täydentää EU:n jäsenvaltioiden toteuttamia syövän vastaisia toimenpiteitä. EU-komission tavoitteena on hyödyntää uutta teknologiaa, vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja vähentää syöpään liittyvää eriarvoisuutta.

Teksti: Tehdään kirjastoista turvallisia ja viihtyisiä, yhdessä. #kaikkienkaupunki.

TIEDOTE: Kaikkien kaupunki -turvallisuuskampanja AlKAA HELSINGIN KIRJASTOISSA

Päihtyneiden ihmisten pelkääminen julkisissa tiloissa on Suomessa paljon yleisempää kuin muissa maissa. Joka kolmas suomalainen kertoo kuluneen vuoden aikana pelänneensä päihtyneitä ihmisiä julkisella paikalla ja lähes joka viides kertoo joutuneensa päihtyneen henkilön ahdistelun tai kiusaamisen kohteeksi. Naisista noin puolet on pelännyt kadulla tai muulla julkisella paikalla kohtaamiansa päihtyneitä. (THL 2016.) Helsingin kirjastoissa starttaa Kaikkien kaupunki…